Julkaistu 10.08.2021
Anni Liimatainen valittiin vuoden 2020 palokuntanuorisotyöntekijäksi
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijäksi valittu Anni Liimatainen mahdollisti toiminnallaan monien palokuntanuorten harrastuksen jatkumisen katkeamattomana koronavuoden aikana.
SPEKin valtakunnallinen palokuntatoimikunta on valinnut Rantakulman VPK:n Anni Liimataisen vuoden 2020 nuorisotyöntekijäksi. Vuoden palokuntanuorisotyöntekijä -huomionosoitus myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta ja menestyksekkäästä työstä palokuntanuorisotoiminnan hyväksi. Nuorisotyöntekijän nimeämisen tarkoituksena on edistää palokuntanuorisotyötä Suomessa, kohottaa palokuntanuorisotyön arvostusta sekä kiittää aktiivisesta toiminnasta.
Innovatiivinen ja ennakkoluuloton toiminta keräsi kiitosta
Keväällä 2020, koronapandemian alettua, palokuntamaailma joutui sopeutumaan uuteen tilanteeseen, kun lähitreenit loppuivat ja kaikki toiminta siirtyi verkkoon. Rantakulman VPK:n nuoriso-osaston kouluttaja Anni Liimatainen oli yksi ensimmäisistä nuoriso-osastojen etätreeneihin harjoitusmateriaaleja kehittäneistä kouluttajista. Alusta saakka hän myös jakoi tekemänsä materiaalin kaikkien Suomen palokuntien nuoriso-osastojen vapaaseen käyttöön Rantakulman VPK:n sivuilla.
Vuoden 2020 palokuntanuorisotyöntekijän valintaperusteissa todetaan, että Anni mahdollisti innovatiivisella ja ennakkoluulottomalla toiminnallaan monien palokuntanuorten harrastuksen jatkumisen katkeamattomana koronavuonna. Valintaperusteissa kiitetään myös harjoitusmateriaalien sisällön monipuolisuutta ja soveltuvuutta kaiken ikäisille nuorille.
Oman palokunnan nuoriso-osaston toiminnan kehittämisen ja turvaamisen lisäksi Anni toimi vuonna 2020 myös Länsi-Suomen Pelastusalan liiton nuorten virtuaalikurssien Tasokurssi 2:n kurssijohtajana. Virtuaalikurssit takasivat nuorten kurssipolun jatkumisen katkeamattomana leirien peruuntumisesta huolimatta.
Vuosikymmenten kokemus palokuntatoiminnasta
Anni liittyi Rantakulman VPK:n nuoriso-osastoon 12-vuotiaana, vuonna 1993. Kipinä palokuntaharrastukseen syttyi Gladiaattorit-ohjelmasta, jossa naiskilpailija kertoi harrastavansa palokuntatoimintaa.
– Olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota koulumatkani varrella olleeseen tienviittaan, jossa luki "Rantakulman VPK". En kuitenkaan tiennyt palokuntatoiminnasta mitään, enkä tuntenut ketään mukana olevaa, Anni kertoo.
Ohjelman jälkeen Anni pohti voisiko hänkin olla mukana toiminnassa ja kävi kahden ystävänsä kanssa tutustumassa Rantakulman VPK:n nuoriso-osaston harjoituksiin. Sillä tiellä ollaan edelleen.
Sittemmin Anni on toiminut niin nuoriso-osaston kouluttajana ja johtajanakin vuoteen 2018 asti. Hän on mukana myös palokuntansa muussa toiminnassa, muun muassa turvallisuus- ja tukiosaston johtajana sekä hälytysosastossa.
Vaikka Annin luomat harjoitusmateriaalit saivat paljon huomiota koronavuonna, tuli valinta palokuntanuorisotyöntekijäksi Annille iloisena yllätyksenä.
– Totta kai tunnustus tehdystä työstä tuntui ja tuntuu yhä hyvältä. On mukavaa, että oma työ hyödytti myös muita nuoriso-osastoja, Anni sanoo ja kannustaa kaikkia nuoriso-osastoja tekemään yhteistyötä myös jatkossa ja jakamaan hyviksi havaittuja käytäntöjä ja materiaaleja.
– Yhteistyössä on voimaa!