Julkaistu 29.09.2020
Hyväksi koetut viikkoharjoitukset kootaan kaikkien palokuntien saataville
Viikkoharjoituspankin kokoaminen käynnistyi elokuussa. Harjoitussuunnitelmia laatimaan kerättiin asiantuntijatyöryhmä avoimella haulla. Ensimmäiset pilottisuunnitelmat julkaistaan pian ja niistä kerätään palautetta.
Viikkoharjoitusten kehittämistyöryhmä ideoi ja laatii valmiita harjoitussuunnitelmia eri onnettomuustyyppien ja osaamistarpeiden perusteella. Valikoima tulee olemaan kaikkien sopimuspalokuntien käytettävissä ja sovellettavissa omien käytännön tarpeiden mukaan.
Tavoite on säästää viikkoharjoitusten kouluttajien aikaa ja vaivaa: parhaat ja hyväksi koetut harjoitussuunnitelmat saadaan kaikkien ulottuville.
Harjoitussuunnitelmissa kuvataan kunkin harjoituksen osaamistavoitteet jaettuna kolmeen taitotasoryhmään. Näin harjoituksen vetäjällä on käytettävissään valmis malli harjoituksen roolien ja tehtävien jakamiseen tarkoituksenmukaisesti niin, että osallistujien taustat ja aiempi osaaminen otetaan huomioon.
Palokuntanuorten pelillistämis- ja kilpailutyyppisiä harjoitussuunnitelmia kokoaa Anni Liimatainen.
Ensimmäiset kaksi pilottisuunnitelmaa julkaistaan pian ja niistä kerätään palautetta ennen isomman erän julkaisua.
Viikkoharjoitusten kehittämistyöryhmä
Työryhmässä aloitti 22 kokenutta viikkoharjoituskouluttajaa palokunnista ympäri Suomea. Työryhmän kokoonpano:
- Eveliina Aalto-Kekäläinen, Kellokosken VPK
- Niko Ara, Padasjoen VPK
- Mika Gröhn, Äänekosken VPK
- Jussi-Pekka Huttunen, Metsäkylän VPK
- Jyri Hämäläinen, Säkylän VPK
- Niko Hämäläinen, Tammisalon VPK
- Tommi Kallio, Sääksjärven VPK
- Ville-Joonas Korhonen, Oulaisten VPK
- Janne Korhonen, Lahden VPK
- Jouni Korkeaniemi, TPK Kokkola
- Heli Koskinen, Sääksjärven VPK
- Aku Kuhmonen, Miekkoniemen VPK
- Jukka Lehtinen, Liedon VPK
- Anni Liimatainen, Rantakulman VPK
- Marko Nemlander, Ekenäs FBK
- Jarmo Oja, Ylivieskan VPK
- Ari Pajukko, Vierumäen VPK
- Antti Rautava, Lappvik FBK
- Antti Riepponen, Porin VPK
- Sami Salmi, Haapajärven VPK
- Severi Uurasmaa, Savion VPK
- Antti Varha, Pihtiputaan paloasema
SPEKissä työryhmän toimintaa tukevat ja ohjaavat Markku Savolainen (hankkeen projektipäällikkö) ja Paula Takio.
Lue myös aiemmin julkaistu artikkeli aiheesta:
https://www.palokuntaan.fi/uutiset/viikkoharjoitusten-kehittamiseen-tartuttiin-palavasti
Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Markku Savolainen, markku.savolainen@spek.fi, p. 0400 434 905
pedagogi Paula Takio, paula.takio@spek.fi, p. 040 831 6863