Julkaistu 24.08.2020
Päivä Paloasemalla vietetään tänä vuonna vain digitaalisesti
Syksyn koronatilanteen takia paloasemilla vietettävät Päivä Paloasemalla -tapahtumat perutaan tältä vuodelta. Paloturvallisuusviikko-hanke tuottaa virtuaalisen paloaseman, jonka sisältöjen kautta pyritään lisäämään kotien paloturvallisuutta sekä rekrytoimaan uusia jäseniä palokuntiin.
Päivä Paloasemalla -tapahtumat paloasemilla päätettiin perua pelastustoimen toimintakyvyn turvaamiseksi. Henkilöstön altistuminen koronavirukselle halutaan minimoida. Osa pelastuslaitoksista on muutenkin peruuttanut osallistumisensa yleisötilaisuuksiin.
Paloturvallisuusviikko tuottaa tälle syksylle virtuaalisen paloaseman. Paloasemalla on niin turvallisuusviestintää kuin tietoa palokuntatoiminnasta. Näin pyritään tänäkin vuonna lisäämään kotien paloturvallisuutta sekä rekrytoimaan uusia jäseniä palokuntiin.
Paloturvallisuusviikon ohjausryhmä ja SPEKin kampanjatiimi ovat pahoillaan siitä, että fyysiset tapahtumat paloasemilla täytyy perua. Toivomme kuitenkin, että pelastusalan toimijat tuovat paloturvallisuutta esiin esimerkiksi sosiaalisen median kanavillaan Paloturvallisuusviikolla 21.11.-1.12. Tätä varten tulee materiaalipaketti hyvissä ajoin ennen teemaviikkoa.
Lisätietoa Paloturvallisuusviikosta ja virtuaalisesta paloasemasta lähetetään pitkin syksyä.
Peruuntumisesta on viestitty pelastuslaitosten riskienhallintapäälliköille ja tuvi-vastaaville sekä pelastusliitoille sekä jo tapahtumaan ilmoittautuneille palokunnille. Ilmoittautuminen on suljettu ja ilmoittautumissivulle tulee viesti asiasta.