Julkaistu 08.07.2022
Palokuntanuorten kansainvälisellä suurleirillä näkyi kohtaamisen ilo
Palokuntanuorten kansainvälistä Eldis 22 -suurleiriä vietettiin palokuntakoulutusten ja monipuolisen vapaa-ajanohjelman parissa. Tämän vuoden suurleirin uutuuksia olivat teemapuistot, kokemusasiantuntijanuorten osallistuminen leirin suunnitteluun sekä turva-aikuiset.
Eldis 22 -suurleirin osallistujilla oli yksimielinen mielipide siitä, että kahden hiljaisen vuoden jälkeen yhteen kokoontuminen, vanhojen ja uusien tuttujen kohtaaminen sekä yhdessäolo olivat leirin parasta antia. Tämän lisäksi leiri tarjosi nuorille kaivattua koulutusta sekä mukavaa ja monipuolista vapaa-ajanohjelmaa.
Eldiksellä kokeiltiin ensimmäistä kertaa montaa asiaa, kuten teemallisia koulutuspuistoja, kokemusasiantuntijanuorien osallistamista sekä turva-aikuisia. Uudistukset saivat leirikävijöiden keskuudessa positiivisen vastaanoton. Etenkin nuorten osallistuminen leirin suunnitteluun ja leirin turva-aikuiset saivat osallistujilta kiitosta.
Nuoret keskiössä – myös leirin suunnittelussa
Tämän vuoden suurleirillä nuoret pääsivät ääneen. Alusta asti leirin järjestelyissä oli mukana palokuntanuoria eri puolilta Suomea, jotka toimivat kokemusasiantuntijoina. He pääsivät kertomaan mielipiteensä ja vaikuttamaan leirin sisältöön ja yksityiskohtiin.
– On mahtavaa, että nuoret on otettu mukaan leirisuunnitteluun. Nuoret ja aikuiset ovat pohtineet asioita yhdessä. Se on mielestäni tärkeää, että meidän nuorten ääni kuullaan alusta alkaen leiriä suunniteltaessa, koska nuorillehan tätä tehdään, muistuttaa kokemusasiantuntijanuori Mimosa Ekholm.
– Ja aikuiset tarvitsevat joskus apuakin suunnittelussa ja me nuoret ollaan hyviä auttamman meille kuuluvissa asioissa, Mimosa lisää.
Turva-aikuisten kanssa pääsi keskustelemaan luottamuksellisesti
Eldis-leirillä kokeiltiin myös ensimmäistä kertaa turva-aikuisten läsnäoloa leirialueella. Turva-aikuisilta nuoret saivat halutessaan luottamuksellisesti apua, tukea ja neuvoa erilaisissa kiusaamiseen, häirintään tai syrjintään liittyvissä tilanteissa.
Turva-aikuiset olivat tavoitettavissa aamuvarhaisesta iltamyöhään leirin jokaisena päivänä.
Teemalliset koulutuspuistot ensimmäistä kertaa kokeilussa
Eldis 22 -leirillä koulutukset järjestettiin uudella tavalla teemapuistoissa. Kurssilaiset kiersivät viikon aikana eri teemapuistoissa ja saivat oppia useammalta kouluttajalta.
– Mun mielestä tää on ollut parempi, kun kouluttaja on vaihtunut. On ollut hauska nähdä monenlaisten kouluttajien tapoja opettaa asioita, Kuusjoen VPK:n nuoriso-osastolainen kommentoi.
Sekä nuoret että kouluttajat ja ohjaajat pitivät ensimmäistä kertaa kokeiltua teemapuistokonseptia toimivana ideana, joka vaatii kuitenkin vielä jatkokehitystä.
Eldiksen koulutuspäällikkö Juha Kylmälä kertoo, että teemapuistoja oli tarkoitus testata alueleireillä ennen suurleiriä, mutta koronan takia kokeilut jäivät välistä. Juha näki kuitenkin teemallisen kouluttamisen mahdollisuudet myös tulevaisuudessa.
– Toivon, että tätä konseptia lähdetään nyt rohkeasti kokeilemaan alueleireillä ja kehitetään ajatusta eteenpäin alueittain. Neljän vuoden päästä seuraavalla suurleirillä voidaan kerätä alueiden kokemukset yhteen, Juha sanoo.
Monipuolista vapaa-ajanohjelmaa koulutuspäivien jälkeen
Vapaa-ajan ohjelma sai kiitosta etenkin nuoremmilta osallistujilta. Moni mainitsi leirin hauskimpana ohjelmanumerona iltaisin käydyt vesisodat, joissa nuoret pääsivät viilentymään aurinkoisten leiripäivien jälkeen. Lisäksi nuoret odottivat leirisirkusta sekä leiridiskoa, joka keräsi leiriläiset yhteen tanssimaan ja pitämään hauskaa.
Ohjelmateltassa ja sen ulkopuolella nuorille tarjoiltiin jokaisena päivänä monipuolinen ohjelmakattaus: tuunauspajoista karaokeen ja erilaisista pelihetkistä vierailukäynteihin Helsingin ja Vantaan kiinnostavimpiin kohteisiin, kuten Korkeasaareen ja Heurekaan. Leiriviikko tarjosi mielenkiintoista ohjelmaa myös vanhemmille nuorille.
Tulitaistelijakurssille osallistuneet Itä-Suomen palokuntanuoret Paavo Mäkelä Mikkelin Esikaupungin VPK:sta, Leevi Pietiläinen Kuopion VPK:sta ja Eemeli Onatsu Reijolan VPK:sta ovat leirikonkareita, jotka kiittelivät leirialueelta ja sen läheisyydestä löytyvää monipuolista palokalustoa, johon on viikon aikana päässyt vapaasti tutustumaan.
Ohjelmateltassa oli paikalla myös Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tiimi, joka tutustutti nuoria turvallisen palokuntatoiminnan periaatteisiin ja keräsi nuorten ja nuorten ohjaajien ja kouluttajien ajatuksia palokuntanuorisotoiminnan kehittämiseksi.