Julkaistu 16.11.2021
Palokuntoon tuo palokuntanuorten harjoituksiin liikunnan iloa
Palokuntoon-hankkeella vahvistetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja tuetaan palokunnan tehtävissä ja harjoituksissa suoriutumista. Hanketta jalkautetaan nyt palokuntiin Palokuntoon-lähettiläiden avulla.
Palokuntoon-hankkeessa palokuntien nuoriso-osastojen käyttöön on tuotettu materiaalia, jonka avulla nuoriso-osastojen ohjaajat voivat lisätä nuorten viikkoharjoituksiin fyysistä toiminnallisuutta, liikkuvuutta ja liikunnallisuutta. Hanke käynnistyi vuonna 2019, mutta jäi hetkellisesti tauolle koronan takia, kuten monen palokunnan nuoriso-osastojen harjoituksetkin.
Tämän vuoden puolella hankkeeseen puhallettiin uutta eloa, kun hanketta lähtivät vetämään SPEKin palokuntapalveluiden koordinaattori Heli Kari sekä kesäkuussa palokuntapalveluissa työnsä aloittanut järjestöohjaaja Camilla Elgland.
Fyysinen toiminnallisuus harjoittelun tukena
Palokuntoon-hankkeen ajatuksena on, että liikkuvuus ja liikunnallisuus tulevat positiivisina sivujuonteina osaksi palokuntanuorten viikkoharjoituksia, tukien osaltaan harjoittelua ja hyvää oloa. Harjoitukset ovat siis vanhoja tuttuja, kuten ensiapua tai perusselvityksen tekoa, mutta Palokuntoon-hankkeessa niihin on lisätty fyysistä toiminnallisuutta.
– Yksinkertaisuudessaan Palokuntoon-hankkeella pyritään tuomaan liikunnallisia elementtejä palokuntanuorten viikkotreeneihin odottamisen ja jonottamisen sijaan, kiteyttää koordinaattori Heli.
Palokuntien käyttöön on tuotettu valmiita harjoitussuunnitelmia, jotka on suunnitellut liikunnanohjaajana työskentelevä palokuntalainen. Kevään ja syksyn aikana harjoitussuunnitelmista on kuvattu myös esimerkkivideoita, jotka julkaistaan lähiaikoina.
– Näen, että viemällä näitä harjoitussuunnitelmia kausiohjelmaan saadaan aktiivisempaa nuoriso-osaston toimintaa, jolloin keskittyminen ja oppiminenkin paranevat, Heli sanoo.
Palokuntoon-lähettiläät levittävät liikunnan riemua palokuntiin
Vaikka hanke päättyy virallisesti vuoden lopussa, niin hanketta koordinoivat Heli ja Camilla ovat positiivisissa ja odottavaisissa tunnelmissa.
– Nyt pääsemme todella tuomaan hankkeessa kehitettyjä harjoitteita ja ajatuksia kentälle, järjestöohjaaja Camilla toteaa.
Palokuntoon-hankkeen materiaaleja ja ajatusta viedäänkin nyt vauhdilla palokuntien toimintaan. Tässä työssä apuna toimii yhdeksän aktiivista palokuntalaista eri puolilta Suomea. Lähettiläät levittävät liikunnan riemua palokuntanuorten viikkoharjoituksissa ja jakavat tunnelmia sosiaalisen median kanavissa.
Lähettiläinä toimii moninainen joukko palokuntalaisia, muun muassa osastonjohtajia ja nuorten kouluttajia Etelä-Savon, Hämeen, Helsingin, Keski-Suomen, Länsi-Suomen, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Suomen ja Uudenmaan pelastusliittojen alueilta.
– Lähettiläiden kanssa työskentely on lähtenyt nopeasti ja hyvällä fiiliksellä liikkeelle. Lähettiläät ovat innoissaan tästä, kuten mekin. Someen jaettujen päivitysten perusteella liikuntaohjelma on otettu ilolla osaksi harjoituksia, Camilla kertoo.
Liikunnallisuus osaksi palokuntien viikkoharjoituksia
Tarkoitus on, että Palokuntoon-toiminta saadaan osaksi kaikkien palokuntien nuoriso-osastojen viikkoharjoituksia. Valmiiden malliharjoitusten avulla ohjaajat voivat helposti lisätä nuorten harjoituksiin toiminnallisia ja liikunnallisuutta tukevia elementtejä.
– Toivomme myös, että palokunnat luovat myös omia liikunnallisia harjoitussuunnitelmia ja jakavat niitä muiden nuoriso-osastojen käyttöön, Heli huomauttaa.
Voit lukea lisää Palokuntoon-hankkeesta täältä. Sivulta löydät kuusi valmiiksi suunniteltua viikkoharjoitusten mallikorttia, jotka ovat vapaasti nuoriso-osastojen ohjaajien hyödynnettävissä. Lisäksi sivulla on tyhjä harjoituskorttipohja, jonka avulla palokunnissa voidaan luoda omia liikunnallisia harjoituksia. Esimerkkivideot julkaistaan lähiaikoina.
Löydät Palokuntoon-lähettiläiden jakamia kuvia ja videoita liikunnallisista viikkoharjoituksista sosiaalisesta mediasta: