Uutiset

Uutiset

Kuvassa Outi Kunnamo istuu tiilimuurin päällä kukkivien pensaiden ympäröimänä.

Julkaistu 01.07.2022

SPEKin palokuntapalveluiden tiimi täydentyi hankekoordinaattorilla

SPEKin palokuntapalvelujen tiimiä on viime vuosina rakennettu tukemaan entistä vahvemmin palokuntien toimintaa ja vastaamaan palokuntatoiminnan kehittämistarpeisiin. Kesäkuun puolivälissä palokuntapalveluissa uutena työntekijänä aloitti Outi Kunnamo.

Outi Kunnamo toimii hankekoordinaattorina SPEKin vuoden mittaisessa palokuntanuorisotyön uudistamishankkeessa, joka pyrkii uudistamaan palokuntanuorisotoimintaa sekä nuorten että heidän ohjaajiensa ja kouluttajiensa ääntä kuullen.

Outi on tehnyt 20 vuoden uran luokanopettajana, mutta opettajan työt ovat nyt tauolla. Viime vuoden Outi oli opintovapaalla suorittaen palvelumuotoilun YAMK-tutkintoa. Opinnot jatkuvat vielä tulevan lukuvuoden ajan, mutta opintojen rinnalla Outi pääsee nyt hyödyntämään kokemustaan ja oppejaan SPEKin palokuntapalveluiden hankekoordinaattorina.

Osaamista ja uusia näkökulmia nuorisotoiminnan kehittämiseen

– Kun hankekoordinaattorin paikka tuli hakuun, päätin hakea. Olen tällainen savolaiskarjalaisilla juurilla varustettu mikkeliläis-järvenpääläinen hetkessä eläjä, Outi naurahtaa.

Vaikka aiempaa kokemusta palokuntatoiminnasta ei löydykään, niin SPEK oli Outille jo ennestään tuttu organisaatio.

– Olin toiminut aiemmin yhdessä SPEKin hankkeessa projektityöryhmän jäsenenä ja tykästyin SPEKin työotteeseen ja ihmisiin, joiden kanssa työskentelin.

– Olen tehnyt pitkään töitä lasten ja nuorten kanssa, joten koin työn vastaavan osaamistani. Lisäksi ajattelin, että palvelumuotoiluopinnoistani on tässä työssä hyötyä, kun nuorten ja heidän kouluttajiensa ääni saadaan palvelumuotoilun työkalujen avulla kuuluviin, Outi summaa.

Mikä palokuntanuorisotyön uudistamishanke?

Outin luotsaamassa hankkeessa tullaan vuoden aikana kartoittamaan palokuntanuorisotyön nykytilannetta kuulemalla nuoria itseään sekä heidän ohjaajiaan ja kouluttajiaan. Lisäksi hankkeessa on tarkoitus uudistaa muun muassa nuorten koulutusjärjestelmää, kursseja sekä kilpailu- ja leiritoimintaa. Hankkeen tarkoituksena on lisätä palokuntatoiminnan veto- ja pitovoimaa.

Hankkeessa selvitetään myös, miten palokuntanuorisotyön ohjaajien ja kouluttajien kouluttamista tulisi uudistaa, jotta se olisi tarkoituksenmukaista ja riittävää, sekä etsitään keinoja saada lisää ohjaajia palokuntanuorisotyöhön esimerkiksi lasten ja nuorten vanhemmista. 

Ohjaajien ja kouluttajien työtä tuetaan myös lisäämällä SPEKin ylläpitämään viikkoharjoituspankkiin nuorille soveltuvia viikkoharjoitussuunnitelmia, joita ohjaajien ja kouluttajien on helppo hyödyntää.

Palokuntanuorisotyön nykytilannetta kartoitetaan Eldiksellä

Nuorten sekä heidän kouluttajiensa ja ohjaajiensa ajatuksia kerätään sunnuntaina 3.7. alkavalla kansainvälisellä palokuntanuorten Eldis 22 -leirillä. 

Outi on tavattavissa SPEKin palokuntapalveluiden pisteellä ohjelmateltassa maanantaista perjantaihin kello 16 alkaen. Lisäksi hän kiertelee leirialueella keräämässä ajatuksia palokuntanuorisotoiminnasta. 

Kartoitus jatkuu syksyllä, joten mikäli et osallistu Eldikselle, niin ei hätää. Jokainen palokuntanuori, ohjaaja ja kouluttaja pääsee vaikuttamaan!
 

Uusimmat