
Julkaistu 17.05.2025
Tiina Konsti on vuoden 2024 palokuntanuorisotyöntekijä
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijäksi valittu Tiina Konsti Rutolan VPK:sta on kasvattanut ja kehittänyt nuorisotoimintaa omassa palokunnassaan aktiivisesti jo vuosien ajan ja lisännyt yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa omalla alueellaan.
– Tunnustuksen saaminen tuntuu huikean hienolta ja olen kyllä yllättynyt! En ollut aluksi uskoa asiaa todeksi. Tämä on suuri tunnustus minulle henkilökohtaisesti tekemästäni nuorisotyöstä ja tärkeä kunnianosoitus koko palokunnalle, koska eihän tätä työtä tehdä yksin, Rutolan VPK:n nuoriso-osaston johtaja Tiina Konsti iloitsee.
Vuoden palokuntanuorisotyöntekijän valinnan teki Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön valtakunnallinen palokuntatoimikunta. Tunnustus jaettiin palokuntanuorten SM-kilpailujen yhteydessä Jyväskylässä lauantaina 17.5.
Nuorisotyöntekijän nimeämisen tarkoituksena on edistää palokuntanuorisotyötä Suomessa, kohottaa palokuntanuorisotyön arvostusta sekä kiittää aktiivisesta toiminnasta.
Aktiivisuus palkittiin
Valintaperusteissa painotettiin Tiinan aktiivista ja innostunutta asennetta palokuntansa nuorisotoiminnan ja alueellisen yhteistyön kehittämiseen.
– Innostun helposti uusista asioista ja pidän työskentelystä nuorten kanssa. Nuorilta oppii paljon ja ”vanhakin” nuortuu heidän joukossaan, Tiina naurahtaa.
Tiina on toiminut palokunnassaan vuodesta 2018 naisosaston johtajana ja sittemmin nuoriso-osaston varajohtajana. Alkuvuodesta 2025 Tiina valittiin Rutolan VPK:n nuoriso-osaston johtajaksi. Lisäksi Tiina on osallistunut aktiivisesti hallitustyöskentelyyn niin omassa palokunnassa kuin alueellisesti.
Aloitteellista toimintaa
– Olemme kasvattaneet ja kehittäneet nuorisotoimintaamme tietoisesti jo vuosien ajan, Tiina toteaa.
Se on pantu merkille, sillä Tiinan luotsaama Rutolan VPK:n nuoriso-osasto valittiin SPEKin Vuoden palokuntanuoriso-osasto -kilpailussa kolmannelle sijalle.
Tiina on toiminut kehitystyön aktiivina. Hänen aloitteestaan Rutolaan perustettiin varhaisnuoriso-osasto jo olemassa olleen nuoriso-osaston alle. Päätös oli oikea, sillä varhaisnuorisotoiminnan suosio on ollut suuri, ja kysyntää on jo enemmän kuin mahdollisuus ottaa uusia nuoria mukaan toimintaan.
Lisäksi Rutolan nuoret toivoivat viikoittaisia harjoituksia, joka saatiin viime syksynä toteutumaan Tiinan aktiivisuuden ansiosta. Viikoittainen harjoittelu on monipuolistanut nuorten harjoitusohjelmaa.
Rutolan nuoret ovat myös päässeet mukaan erilaisiin tapahtumiin tekemään turvallisuusviestintää ja kertomaan omasta harrastuksestaan.
– Toiminnan monipuolistaminen ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja osallistaminen ovat edesauttaneet Rutolan nuorisotoiminnan ytimessä olevaa ryhmäytymistä ja me-henkeä, Tiina toteaa.
Alueellisen yhteistyön kehittäjä
Rutolan VPK tekee paljon yhteistyötä Etelä-Karjalan alueen sopimuspalokuntien sekä alueensa muiden toimijoiden kanssa. Tiina on ollut monessa yhteistyökuviossa liikkeellepanevana voimana.
Tiina on verkostoitunut eri alueiden nuorisotyöntekijöiden kanssa leireillä ja erilaisissa koulutuksissa. Koulutusten oppeja ja toisilta saatuja hyviä vinkkejä Tiina on soveltanut eri osastojen toiminnassa palokunnassaan.
– Esimerkiksi osastojen yhteisharjoitusten pitäminen on vinkki, jonka olen saanut Riihimäeltä, Tiina kertoo.
Aktiivinen aluetoiminta on huomioitu jo aiemmin, kun Etelä-Karjalan pelastuslaitos nimitti Tiinan vuoden 2024 sopimuspelastajaksi.
– On mahtavaa, kun saan olla toteuttamassa toimintaa ja mukana nuorten kanssa tärkeän harrastuksen parissa.