Julkaistu 09.09.2024
Vapaaehtoisen palokunnan mallisäännöt uudistuivat
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö toteutti vapaaehtoisen palokunnan mallisääntöjen uudistustyön, jossa vapaaehtoisten palokuntien käyttöön laadittiin uudet Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät mallisäännöt perustelumuistioineen. Uudistuneiden mallisääntöjen avulla palokunnat voivat päivittää omat sääntönsä ajan tasalle.
– Maailma muuttuu ympärillämme. Muun muassa hyvinvointialueuudistus oli yksi tekijä, jonka takia sääntöuudistukselle oli tarvetta, vaikka edelliset mallisäännöt ovat vuodelta 2021, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Palokuntien palvelutoiminnan kehittämispäällikkö Markku Savolainen.
Sopimuspalokuntien palokuntasopimukset siirtyivät pelastuslaitoksilta hyvinvointialuille pääosin sellaisenaan jo vuoden 2023 alusta ja tämä on huomioitava palokuntien säännöissä.
Mallisääntöjen uudistustyö tehtiin kentän ääntä kuunnellen
Mallisääntöjen uudistustyö on ollut monivaiheinen rupeama, josta vastasi SPEKin palvelu- ja harrastustyöryhmien jäsenistä koottu sääntötyöryhmä.
– Sääntötyöryhmän laatima mallisääntöjen luonnos lähetettiin maaliskuussa pelastusalan liitoille lausuttavaksi. Osa pelastusliitoista keräsi huomioita myös omilta jäseniltään ja liittivät ne lausuntoonsa. Saimme ilahduttavan paljon erittäin hyviä ja perusteltuja muutosehdotuksia, Markku toteaa.
Sääntötyöryhmä kävi saamansa lausunnot läpi ja teki muutokset lopulliseen versioon, joka hyväksytettiin vielä Patentti- ja rekisterihallituksella ennen julkaisua.
Toimintamuotoihin uudistuksia
Suurin uudistus mallisäännöissä liittyy palokunnan toimintamuotoihin. Nykyisten palokuntasopimusten siirryttyä hyvinvointialueille, ei mallisäännöissä enää viitata pelastuslaitokseen.
– Tällä hetkellä palokunnat pyrkivät tekemään sopimuksen pelastustoimesta vastaavan tahon kanssa, ja tämä huomioitiin sääntöjä uudistaessa, Markku sanoo.
Lisäksi uudistuneissa mallisäännöissä toimintamuotoihin on lisätty ensivastetoiminta ja hälytysmuonitustoiminta. Mallisääntöihin lisättiin myös kohta, jossa puhutaan muista vastikkeellisista palvelutehtävistä palokunnan toiminnan rahoittamiseksi.
Palokuntien säännöt ajan tasalle
Palokuntien on hyvä tutustua uudistettuihin mallisääntöihin ja päivittää omat sääntönsä vastaamaan nykyistä toimintaansa, sillä säännöt luovat puitteet palokunnan toiminnalle.
– On hyvä huomata, että palokunta ei voi tehdä sellaisia toimintoja, joihin ei ole sen omissa säännöissä viitattu. Tällaisia ovat esimerkiksi vastikkeelliset palvelutehtävät, joita useat palokunnat tarjoavat eri kohderyhmille, Markku huomauttaa.
– Suosittelen myös, että palokunnissa luetaan rinnakkain mallisääntöjen kanssa mallisääntöjen perustelumuistiota, jossa on avattu pykälittäin mitä uudistuksella on haettu. Sieltä voi saada myös vinkkejä palokunnan sääntöjen uudistustyöhön.
– Sääntöjen ja ohjeiden tarkoituksena on mahdollistaa toimintaa, ei rajoittaa sitä, Markku lisää.
Mallisäännöt ja niiden perustelumuistio ovat luettavissa SPEKin palokuntien hallinnollista osaamista tukevalla HOSA-sivulla. Säännöt perustelumuistioineen käännätetään ruotsiksi syksyn aikana.
Sääntötyöryhmä
Sakari Aalto, Kullaan VPK
Köpi Lehtonen, Virkkalan VPK
Joonas Nieminen, Taivassalon VPK
Sami Kangas, Muhoksen sekä Rantsilan sopimuspalokuntien jäsen
Sääntötyöryhmän puheenjohtajana ja sihteerinä toimi SPEKin Palokuntien palvelutoiminnan kehittämispäällikkö Markku Savolainen
Lisätiedot
Markku Savolainen
kehittämispäällikkö
0400 434 905
markku.savolainen@spek.fi