Julkaistu 14.02.2023
Virtaa ja vinkkejä nuorisotoimintaan – palokuntanuorten kouluttajien ja ohjaajien webinaarisarja katsottavissa
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjesti tammikuussa palokuntanuorten kouluttajien ja ohjaajien toimintaa tukevan webinaarisarjan. Webinaareissa käsiteltiin kouluttajien ja ohjaajien jaksamista, nuorten osallistamista, yhteistyötä ja rahoitusta sekä turvallista palokuntatoimintaa. Tilaisuuksien tallenteet ovat katsottavissa SPEKin Vimeosta.
SPEK selvitti syksyllä 2022 palokuntanuorisotoiminnan nykytilaa valtakunnallisilla kyselyillä palokuntanuorille sekä heidän kouluttajilleen ja ohjaajilleen. Webinaarien aiheet valikoituivat kyselyn tulosten perusteella.
Kouluttajien ja ohjaajien jaksaminen ja harjoitusten monipuolistaminen
Selvityksen mukaan lähes kolmasosa kouluttajista ja ohjaajista on miettinyt lopettavansa kouluttajana tai ohjaajana toimimisen. Suurimpia syitä lopettamiselle ovat ajan ja resurssien puute sekä oma jaksaminen. Tämä on huolestuttava tieto, sillä nuorisotoiminnan kouluttajista ja ohjaajista on jo nyt pulaa. Siksi webinaarisarjan ensimmäisen osan aiheeksi valittiin kouluttajien ja ohjaajien jaksaminen sekä harjoitusten monipuolistaminen.
Webinaarissa Suomen Partiolaisten vapaaehtoistuen asiantuntija Sylvi Otranen kertoi vapaaehtoisten jaksamisesta ja motivaatiosta. SPEKin palokuntapalveluiden osuus käsitteli harrastustyöryhmän, palokuntapalveluiden ja liittojen rooleja toiminnan tukena sekä nuorten ajatuksia ja toiveita palokuntaharrastuksesta. Lisäksi webinaarissa kuultiin case-esimerkit harjoitusten monipuolistamisesta sekä palokuntien yhteisharjoituksista.
Nuorten osallistaminen
Webinaarisarjan toinen osa käsitteli nuorten osallistamista. Aihetta alusti Nuorten Suomi ry:n osallisuuden asiantuntija Laura Saartoala, joka avasi osallisuuden laajaa käsitettä sekä vinkkasi työkaluja osallistavaan työhön. Pitovoima ja jatkuvuus ovat tärkeitä palokuntien elinvoimaisuuden kannalta, ja juuri nuorten osallistaminen palokuntatoiminnassa voi auttaa toiminnan jatkuvuuteen sekä tunnettuuden lisäämiseen.
SPEKin palokuntapalveluiden hankekoordinaattori Outi Kunnamo esitteli webinaarissa esimerkin palokuntanuorten virtuaalisista työpajoista, joissa nuoret pohtivat oman palokuntansa ja palokuntanuorisotoiminnan toimivuutta. Lisäksi kehittämispäällikkö Niko Ara tutustutti osallistujat Palokunta 2.0 -toimintaan, HAKAn käyttöön ja Kipinä-työkaluun.
SPEK etsii tällä hetkellä Vuoden 2022 palokuntanuorisotyöntekijää. Tunnustus myönnetään huomionosoituksena erittäin ansiokkaasta ja menestyksekkäästä viimeaikaisesta työstä palokuntanuorisotoiminnan hyväksi. Tee ehdotus viimeistään sunnuntaina 19.3.2023.
Yhteistyö muiden tahojen kanssa & rahoitus
Kolmannessa webinaarissa esiteltiin erilaisia alueellisia ja valtakunnallisia tahoja, joilta palokunnat voivat hakea avustusta. Mahdollisia avustuskanavia ovat esimerkiksi Palosuojelurahasto (PSR), Palosuojelun edistämissäätiö, kunnat ja kaupungit sekä säätiöt ja liitot. Palosuojelun edistämissäätiön vuoden 2023 apurahat ovat nyt haettavissa, ja avustusta on mahdollista saada muun muassa nuorisotyön tukemiseen.
SPEKillä on käynnissä Vuoden 2022 palokuntanuoriso-osaston haku, jossa Palosuojelun edistämissäätiön myöntämä avustus jaetaan kolmen nuoriso-osaston kesken: Vuoden 2022 palokuntanuoriso-osasto saa 7 000 euroa, toiseksi tullut 2 000 euroa ja kolmas 1 000 euroa. Ilmoita palokuntanuoriso-osastosi mukaan viimeistään 26.2.2023.
Webinaarissa käytiin läpi myös palokuntanuorille sekä heidän kouluttajilleen ja ohjaajilleen suunnatun kyselyn tuloksia, joista selviää, että esimerkiksi nuorten vanhempien ja muiden tahojen apua käytetään palokunnissa hyödyksi vain vähän. Samaan aikaan lähes puolet kyselyyn vastanneista kokee kouluttaja- ja ohjaajamäärän riittämättömäksi. SPEK on koostanut Uuden apuohjaajan perehdyttämispaketin, jota palokunnat voivat hyödyntää uusien, palokuntatoiminnan ulkopuolelta tulevien apuohjaajien perehdytyksessä. Perehdyttämispaketti löytyy SPEKin materiaalipankista.
Turvallinen palokuntatoiminta
Webinaarisarjan viimeisessä osassa esiteltiin SPEKin palokuntapalveluiden koostamaa Turvallisesti palokunnassa -materiaalia, joka tarjoaa keinoja turvallisen ja kaikille avoimen palokuntatoiminnan järjestämiseen. Turvallisen palokuntatoiminnan materiaaleista löytyy tietoa esimerkiksi kiusaamisesta ja häirinnästä, lasten ja nuorten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä, turvahenkilöistä sekä apua ja tukea tarjoavista tahoista. Materiaali löytyy Turvallinen palokuntatoiminta -sivulta.
SPEKin palokuntapalveluiden tiimiin on nimetty turvahenkilöt, jotka tarjoavat palokunnille apua haastavien tilanteiden, kuten kiusaamisen tai häirinnän, käsittelyyn. Turvahenkilöt ovat neuvoillaan ja ohjeillaan auttaneet ratkaisemaan ongelmia, joita ei ole pystytty selvittämään palokuntien sisällä. Kannustamme myös palokuntia ja pelastusliittoja nimeämään omat turvahenkilönsä, jotta epäasiallista kohtelua voidaan ennaltaehkäistä ja siihen pystytään puuttumaan ajoissa. Lue uutinen turvahenkilötoiminnasta.